Maxence Fermine: Lumi - Haikuja, lunta ja rakkautta

Maxence Fermine: Lumi
Otava, 2005
109 sivua


Yuko Akitalla on 17-vuotiaana edessään valinta. Ryhtyykö hän papiksi vai sotilaaksi? Näiden kahden ammattikunnan väliltä Yukon suvun miehet olivat aina valinneet. Yuko kuitenkin haluaa haiku-runoilijaksi.

                                                Yuko Akitalla oli kaksi
                                                                   intohimoa.
                                                                         Haiku.
                                                                       Ja lumi.


Maxence Ferminen Lumi on pienoisromaani, joka on melkein kuin runo. Olen todella onnellinen, että törmäsin vahingossa, tai jostain johdatuksesta tähän pieneen, mutta hienoon kirjaan. Paikallisessa kirjastossamme oli tammikuun kunniaksi laitettu eräälle esittelypöydälle kirjoja, joiden nimet ja aiheet liittyivät jollain tapaa lumeen tai jäähän. Jollain selittämättömällä tavalla juuri tämä pieni ja mitättömän näköinen, ja lähes 15 kirjastovuoden kuluttama kirja tarttui käteeni. En tiedä miksi. Se vain tuntui juuri silloin kutsuvan minua.

109 sivua, harvakseltaan kirjoitettuna, välissä haikuja. Kirja on siis helppo lukea vaikka yhdeltä istumalta. Luin sen ehkä tunnissa.
Mutta sitä on myös helppo jäädä selailemaan edestakaisin, kääntymään uudelleen jonkin haikun tai kauniin lauseen puoleen, sulkea silmät ja leijailla sanojen kauneudessa lumihiutaleen lailla. Kirjassa oli jotain hyvin joelhaahtelamaista lyhytsanaisuutta, mutta paljon puhuvuutta. Siinä oli jotain perin ranskalaista, mutta silti niin japanilaista. Häkellyttävä teos kaiken kaikkiaan.

                                             Sellainen oli haiku.
                                             Jotain kuulakasta. Spontaania. Tuttua.
                                            Ja ylevän tai proosallisen kaunista.
                                            Tavalliselle kuolevaiselle se ei tuonut mieleen paljoakaan.
                                            Mutta runolliselle sielulle se oli silta jumalaiseen valoon.
                                            Silta enkeleiden valkoiseen valoon.

Heti kun sain kirjan luettua, yritin etsiä lisää Ferminen teoksia. Ikävä kyllä en löytänyt tietoa, että hänen kirjojaan olisi suomennettu tätä enempää. Tietojeni mukaan häneltä kuitenkin on julkaistu peräti 21 teosta. Toivon, että joku suomalaiskustantaja antaisi hänen teoksilleen uuden mahdollisuuden. Tämä esikoisteos oli ainakin minulle niin vaikuttava, että todella mielelläni lukisin lisää.

Haikussa on kolme säettä, seitsemäntoista tavua. Kirjan innoittamana kirjoitin myös oman haikuni:

                                                     
                                                        Kaiken kantavat
                                                        ja kaiken kattavat.
                                                         Lumi ja rakkaus.

Täytyy myös antaa samalla kehuja suomentajalle (Annikki Suni). Kirjassa on runsaasti haikuja. Kolmen säkeen ja seitsemäntoista tavun asettama tiukka rajoite on varmasti suuri haaste käännökselle. En tiedä kuinka paljon käännöksien kanssa on näissä kohden tuskailtu, mutta lopputulos on ainakin hyvä!

**************************
Lumi bongattu kirjaston lumi ja jää-aiheiselta pöydältä

Onnelliset ihmiset lukevat ja juovat kahvia

Agnès Martin-Lugand: Onnelliset ihmiset lukevat ja juovat kahvia
Bazar, 2018 (julkaisupäivä 16.8.)
218 sivua


Sain käsiini ennakkokappaleen kirjasta nimeltään Onnelliset ihmiset lukevat ja juovat kahvia (Agnès Martin-Lugand, Bazar 2018). Tartuin siihen kivan nimen takia sen kummemmin takakantta tai muita esittelyjä lukematta.

Ensialkuun tämä kivan kuuloinen ranskalainen kirja tarjosikin sitä, mitä odotin sen olevan. Useat lukemani ranskalaiskirjailijat osaavat luoda tekstillään erityisen tunnelman, joka minulle on muodostunut jollain tavalla "ranskalaiseksi tunnelmaksi". Sama välittyy monissa ranskalaisissa elokuvissa. Tässä samassa onnistui myös Martin-Lugand alun Pariisi-kohtauksissaan.

Kirjan päähenkilöllä, Dianella, on kirjakahvila nimeltään Onnelliset ihmiset lukevat ja juovat kahvia, tai lyhyemmin Onnelliset. Mutta Diane on myös menettänyt miehensä ja tyttärensä onnettomuudessa, eikä suru hellitä otettaan. Diane on kykenemätön pyörittämään kahvilaansa ja itse asiassa jo itsestä huolehtiminen teettää vaikeuksia. Diane ei juuri poistu kotoaan ja päivittäiset ateriat koostuvat lähinnä eineksistä, jos niistäkään. Niinpä kahvilasta huolehtii hänen hiukan holtiton ystävänsä Félix.

Kun Diane päättää ottaa etäisyyttä surutyötään varten ja muuttaa Irlantiin, odotukset tunnelman ja miljöön kuvauksesta vaan kasvavat - mutta ainakin minun kohdallani turhaan. Luin kyllä tapahtumien tapahtuvan Irlannissa, mutta en valitettavasti saanut sitä aistittua, jota kuitenkin odotin vesikielellä. Samoin tarina muodostui varsin ennalta arvattavaksi, joskin sujuvasti luettavaksi. Monessa kohtaa tuntuikin, että lukisin toisintoa P.S. Rakastan sinua-kirjasta.

                                    

Irlannissa Dianen naapurissa asuu tyly ja nihkeä Edward, johon Diane varsin yllätyksettömästi  tietysti kirjan edetessä ihastuu, monista vastoinkäymisistä huolimatta. Molemmilla on taakkansa, joista kumpikaan ei ole valmis avautumaan.

Kuten sanottua, lukeminen käy vaivattomasti ja sujuvasti. Olen varma, että kirja löytää Suomestakin kiitettävän kokoisen lukijakunnan ja kehuvia arvioita. Kirjasta suunnitteilla olevan elokuvan voi jo valmiiksi helposti kuvitella kassamagneetiksi. Minulle kirja kuitenkin oli liian ennalta arvattava ja siksi ei onnistunut herättämään minussa suuria tunteita suuntaan tai toiseen. Kirjassa ei juuri luettu tai juotu kahvia, eikä siinä kyllä oikein tainnut olla onnellisia ihmisiäkään. Näin ollen se jäi mielessäni tasolle "ihan kiva". Esimerkiksi Grégoire Delacourtin vuonna 2015 Suomessa julkaistu Onnen koukkuja, oli minulle paljon sykähdyttävämpi kokemus. Makuasioita nämä tietysti ovat. Monen muun mielestä Onnen koukkuja vasta olikin arvattava ja "ihan kiva".

En halua kuitenkaan tyrmätä tätäkään kirjaa. Tulin jopa iloiseksi huomatessani, että tarinaan on tulossa vielä jatkoa. Jatko-osan suomennos ilmestyy kesällä 2019. Todennäköisesti tulen lukemaan myös jatko-osan, ja toivottavasti se saa myös minussa himpun verran enemmän tunteita valloilleen.

Onnelliset ihmiset lukevat ja juovat kahvia ilmestyy 16.8.