Laura Lindstedt: Ystäväni Natalia - Ristiriitainen Finlandia-voittaja jatkaa tinkimättömällä linjalla

Laura Lindstedt : Ystäväni Natalia
Teos, 2019
240 sivua



Lyhyesti tiivistettynä kirjan tarina koostuu siitä, että "Natalia" saapuu terapeutin vastaanotolle keskustelemaan seksielämänsä ongelmista. Natalia on yliseksuaalinen, nymfomaani. Kaikki alkoi 7-vuotiaana löydetystä eroottisesta sarjakuvasta, joka sai Natalian aloittamaan seksuaalisen fantasioinnin.

Lyhyestä "juonikuviosta" huolimatta Laura Lindstedt kirjoittaa jälleen monitahoisen ja -tasoisen teoksen, joka jättää lukijan pohtimaan lukemaansa. Ystäväni Natalia on Lindstedtin kolmas romaani, ja niistä jokainen haastaa lukijaa ja aiheuttaa voimakkaita tunteita. Hänen edellinen teoksensa, Oneiron, voitti Finlandia-palkinnon vuonna 2015 ja herätti tunteita laidasta laitaan. Finlandia-palkinto on tietysti huikea kunnianosoitus itsessään, mutta kun samalla kriitikot kehuvat sitä "täydellisyyttä hipovaksi romaaniksi" tai "kiistatta yhdeksi parhaiten kirjoitetuista romaaneista Suomessa", on selvää että Laura Lindstedt on todella taitava kirjoittaja. Ristiriitaisuutta tuli esiin maallikkolukijoiden riveistä, kertoipa eräs silloinen asiakkaani kirjakaupassa Oneironin olevan "hirveintä paskaa mitä olen koskaan lukenut". Oneironia syyteltiin myös mm. kulttuurisesta omimisesta ja kirjailija Lindstedt itse herätti myös valtavasti huomiota yhteiskuntakriittisellä puheenvuorollaan Finlandia-seremoniassa.

Myös Ystäväni Natalia on suorapuheinen ja raflaava, ristiriitaisia tunteita herättävä, mutta ennen kaikkea siitä huokuu Lindstedtin taito kirjoittaa tinkimättömästi oman taiteellisen visionsa mukaisesti. Hän on kirjailijoiden jazz-taituri, joka on kiistatta teknisten ja teoreettisten taitojensa perusteella alansa huipputekijöitä, mutta joka ei taiteellisen tinkimättömyytensä vuoksi tule ehkä koskaan olemaan populaaria valtavirtaa. Eikä haluakaan olla! Lindstedt ei ole niitä kirjailijoita, joilta tulee uusi kirja joka vuosi samaan aikaan. Ystäväni Natalia ilmestyi neljä vuotta Oneironin jälkeen, ja sitäkin on pidettävä hänelle poikkeuksellisen nopeana prosessina. Tämäkin kirja on tarkkaan ja viimeistä piirtoa myöten viimeistelty teos, kokonaisuus.

Ystäväni Natalia Lindstedtille tyypilliseen tapaa hyvin feministinen kirja, mutta takertuu myös tarinoihin ja vallankäyttöön, sekä leikittelee päähenkilön roolilla. Kertooko kirja enemmän Nataliasta vai kertoja-terapeutista? Terapeutin näkökulmasta Natalia ongelmineen on jonkinlainen kruunu hänen urallaan, keino päästä osoittamaan oman teoriansa todeksi. Terapeutista saa kaiken lisäksi hyvin itseriittoisen ja omahyväisen kuvan. En ole henkilökohtaisesti, ainakaan toistaiseksi, käynyt terapiassa, mutta itselleni tuli tunne, että tämän terapeutin kanssa keskusteluni jäisivät varsin lyhyiksi.

Kirjaksi, jossa puhutaan niin paljon seksistä ja halusta, Ystäväni Natalia on varsin epäeroottinen, ainakin minun mielestäni. Minulle jäikin jotenkin samankaltainen tunne, kuin Pajtim Statovcin kirjojen kohdalla. Siinä missä Statovcin kirjojen kohdalla jään useimmiten miettimään miksi homomies kirjoittaa homoseksuaalisuudesta niin rujolla tavalla, Lindstedtin kohdalla ihmettelen miksi naisen halua ja seksuaalisuutta esiintuova kirjailija tekee sen jopa jossain määrin luotaan työntävällä tavalla. Vai onko ajatteluni vain niin patriarkaatin muokkaama, että Lindstedt nimenomaan herättelee huomaamaan eron ennalta opitun aiheuttamaan odotukseen?

Lyhyesti tiivistettynä Laura Lindstedt on selkeästi yksi maamme taitavimmista kirjoittajista, mutta jonka usko taiteen puhuttelevuuteen viihteellisyyden sijasta, pitää hänet enemmän kriitikoiden, kuin myyntilistojen ja kansan suosikkina.

************************************
Ystäväni Natalia luettu e-kirjana

Yksi sota, miljoonia tarinoita

Mike Pohjola: Sinä vuonna 1918
Gummerus, 2018
525 sivua


Ai että, voi ihminen olla innoissaan! Nyt oli niin valtavirrasta poikkeava lukuelämys, että on pakko päästä hehkuttamaan. Kyseessä on siis Mike Pohjolan kirjoittama Sinä vuonna 1918, jonka on julkaissut Gummerus (2018).

Kuten nimestä arvata saattaa, ollaan vuodessa 1918 ja Suomen sisällissodan tapahtumien keskellä. Siinä ei vielä ole mitään valtavirrasta poikkeavaa. Aihepiiristä on julkaistu tänä vuonna niin paljon kirjoja, että joiltain se tulee jo korvista ulos - jos kuulut siihen porukkaan, jatka silti ihmeessä tässä tekstissä vähän pidemmälle, niin saatat yllättyä ja innostua!

Kirjan jujuna on nimittäin se, että sitä ei ole tarkoitus lukea alusta loppuun. Kirjassa on yhden tarinan sijasta useita tarinoita ja lukija saa olla vaikuttamassa suuntaan, johon tarina kulkee. Näin ollen 525 sivuisen kirjan yhden tarinan "lukee läpi" vajaassa puolessatoista tunnissa. Konsepti on nykyisin harvinainen, mutta herätti kyllä nostalgiatuntemuksia, sillä mieleeni palasi se, kun lapsena luettiin tai "pelattiin" välillä valmiita, välillä itsetehtyjä roolipelitarinoita samalla idealla. Samoin tässä saat alussa valita henkilöhahmollesi tiettyjä ominaisuuksia ja piirteitä, joilla tulee olemaan myöhemmässä vaiheessa vaikutusta tarinan kululle. Samalla tämä ominaisuus tekee kirjasta sellaisen, että sen voi ja melkeinpä jopa TÄYTYY lukea useammin kuin kerran.

Itse olen käynyt tarinoita läpi nyt kahdella erilaisella tarinapolulla ja henkilöhahmolla ja vielä vain kiinnostaisi kokeilla uudestaan ja uudestaan. Henkilöhahmoistani toinen on kuollut tulipalossa ja toinen selvinnyt sodasta traumatisoituneena, mutta kuitenkin hengissä. Tietyt kohdat luetaan jokaisessa tarinapolussa, mutta niitä on loppujen lopuksi aika vähän ja vaihtoehtoisia tarinapolkuja syntyy näin ollen todella paljon. Takakannessa luvataan jopa "miljoonia erilaisia tarinoita yksissä kansissa."

Tarinan kulussa siis vaikuttavat niin luotu henkilöhahmo, teot ja valinnat kuin pelkkä sattumakin. Välillä kun eteen tulee kohtia, joissa pitää arpoa tapahtuma. Arpominen tapahtuu kirjaa "pläräämällä", sillä jokaisen sivun yläreunassa on arpakuutio, joka osoittaa silmälukua 1-6 välillä.

Yksi tarinakerta vie tunnin, puolitoista. Eli yhtenä sateisena mökki-iltana tämän saattaa lukea muutamankin kerran. Toki miinuspuolena voidaan sanoa, että reilun tunnin mittainen lukusessio aiheuttaa myös sen, että kovin syvää tarinallista kerrontaa kirja ei sisällä, mutta tarkoitus onkin lähinnä nähdä tapahtumia eri kanteilta. Olit "punainen" tai "valkoinen", ei siltikään ole vain yhtä tai kahta tarinaa, vaan jokaisen henkilön tarina on erilainen. Se, että seuraat kirjan alussa olevia "käyttöohjeita" tarkasti ja päivität hahmokuvaustasi tapahtumien edessä auttaa pitämään tarinan käänteistään huolimatta loogisena.

Tämä on kyllä ehdottomasti kirja, jota kaikkien tulisi kokeilla jo pelkästään vaihtelun vuoksi. Eikä missään nimessä pidä tehdä niin, että luet yhden tarinapolun ja muodostat mielipidettä sen pohjalta. Omat kaksi lukukertaakin tuntuu vielä mitättömältä, mutta oli vaan niin kova polte päästä kertomaan tästä, mutta luen tätä varmuudella kyllä vielä useamminkin.

****************************
Sinä vuonna 1918 lainattu kirjastosta

Pekka Seppänen: Nyman - Mitä jos Kekkonen vain lavastikin kuolemansa?

Pekka Seppänen: Nyman

Otava, 2018

477 sivua

Kaikkihan sen ”tietää”, että Elvis ei oikeasti kuollut vuonna 1977, mutta hieman tuoreempaa ”tietoa” on se, että presidentti Kekkonen ei oikeasti kuollutkaan vuonna 1986, vaan lavasti oman kuolemansa ja elää tänäkin päivänä New Yorkin Bronxissa valenimellä Nyman. Nyman on Kekkonen, olematta kuitenkaan Kekkonen.

Pekka Seppäselle tämä selvisi jo Kekkosen hautajaisissa vuonna 1986 ja Kekkosen, tai siis Nymanin, toiveesta Pekka Seppänen tuo sen nyt julki myös meille muille. Nyman on humoristinen kurkistus Suomen lähihistoriaan niin Seppäsen itsensä, kuin myös Nymanin silmin. Molempien muistelmat nivoutuvat yhteen heidän ystävyytensä ja yhteisten tapaamisten kautta.

Oma mielipiteeni kirjasta on kahtia jakautunut. Idea on kaikessa älyttömyydessään loistava! Toisella tavalla rakennettuna tästä olisi tehnyt vaikka Nyman-trilogian, jossa olisi voinut käydä historian vuosikymmeniä entistä tarkemmin ja yliampuvammin läpi. Nyman sisältää ajoittain ilahduttavaa kielellistä ilotulitusta, lyyriseksi intoutuvaa kuvailua ja erinomaista huumoria. Toisaalta jo ennakkoon pelkäsin, miten huumorikirja jaksaa kantaa lähes 500 sivun verran, eikä se minun kohdallani sitä koko ajan tehnytkään. Toivon toki, että muiden lukijoiden kohdalla on toisin.

”Venäläis-turkkilaiset saunat ovat kohteliaasti sanottuna askeettiset, mutta se ei näytä haittaavan Nymania, joka esittelee saunatiloja kuin omiaan. Hänen suosikkinsa on kuumin, venäläinen sauna, joka on omaan järvisuomalaiseen makuuni liian kuiva ja kireä. Puu ei kuiskaile eikä löyly suutele kehoa, vaan päinvastoin hakeutuu haavapaikkoihin ja täräyttää varoittamatta hartioihin ja päälakeen. Tämä on kovien ja kivisten miesten ja naisten sauna.”

Nymanin hirtehinen tyyli löytää varmasti tiensä monien suomalaisten lukijoiden sydämiin. En osaa tarkalleen sanoa miksi, mutta tätä lukiessa minun mieleeni tuli monta kertaa Nätti-Jussi. Jotain samanlaista veitikkamaisuutta ja tarinaniskijämäisyyttä oli myös Nymanin hahmossa. Lasse Lehtisen Nätti-Jussi-kirjassa tosin tyydyttiin 250 sivuun ja siinä mitassa kirjan huumori kesti alusta loppuun saakka loistavasti.

Toivottavasti kukaan ei ymmärrä minua väärin.  Nyman ei missään nimessä ole huono kirja! Viihdyin sen parissa, vaikka sitä olisi mielestäni pitänytkin tiivistää ja typistää, melko reilustikin. Oli suhtautumisesi Kekkoseen ihaileva tai vihastunut, tai vaikka välinpitämätön, on kirjassa jotain kaikille hyvän huumorin lukijoille.

”-Ihminen uskoo vain siihen, mihin pystyy uskomaan. Tosiasioilla ei voi vaikuttaa ihmisiin, sillä jokainen tulkitsee tosiasiat niin kuin haluaa. Tosiasiat eivät kumoa uskomuksia, vaan vahvistavat niitä.

- Eli?

-Kansanjoukkoihin ei kannata vedota puhumalla totuutta. Kansanjoukoille pitää kertoa, mitä ne haluavat kuulla.”

Suosittelen Nymania lämpimästi huumorin ja Kekkosen ystäville…ja vihamiehille. Onhan se nyt ihme, jos tämä ei saa paatuneempaakin lukijaa nauramaan useaan otteeseen. Täydellinen teos se ei ole, mutta mikäpä kirja siihen olisi vielä yltänyt. Kannattaa jättää suosiolla napostelu vähemmälle tämän kirjan lukemisen aikana, muuten vaarana on vetää elintarvikkeita henkeen naurupyrähdysten aikana.