Toisessa osassa omaa pientä varjo-Finlandiaani (linkki ensimmäiseen osaa tässä), ovat esittely ja kommentointi vuorossa Johanna Venhon Ensimmäinen Nainen ja Mikko Rimmisen Jos se näyttää siltä.
Ensimmäinen nainen
Sylvi Kekkonen muistetaan ennen kaikkea roolistaan presidentti Urho Kekkosen puolisona, mutta tällä naisella oli monta muutakin roolia, joita kaikkia kirja tuo sopivasti esiin - Presidentin puolisona, "ensimmäisenä naisena", koko kansan äitihahmona, lasten äitinä, miniöiden kanssa huonosti toimeen tulevana anoppina, kirjailijana, mutta ennen kaikkea naisena.Ensimmäinen nainen on fiktiivinen, historiallinen romaani. Sen ei ole tarkoitus olla aito elämäkerta, vaan sukellus historialliseen henkilöön fiktion ja taiteellisen vapauden keinoin, samoin kuin esimerkiksi erinomainen Minna Rytisalon kirjoittama Minna Canthista kertova Rouva C. syksyllä 2018.
Kirja esittelee naisen, joka oli sekä ujo että rohkea, vahva ja hauras, lempeä ja jopa ilkeä (miniöitään kohtaan), turvallisuushakuinen ja kapinallinen. Kirjan rakenne on äärettömän mielenkiintoinen. Yhtenä äänenä kirjassa on kuvanveistäjä Essi Renvall, joka luonnostelee Sylvin muotokuvaa ja pohdiskelee kuinka voi kuvata Sylvin monitahoisuutta. Toisena äänenä toimii Sylvin ja hänen hyvän ystävänsä ja kirjailijakollegansa Marja-Liisa Vartion kanssa. Vartio on tosin jo kuollut, joten keskustelut käydään Sylvin päässä autoa ajaessa tai kävelyretkillä.
Presidentin rouva haluaa ottaa etäisyyttä ja lähtee muutama vuosi aikaisemmin lahjaksi saamallaan Morris Minillä (lahja kuningatar Elisabethilta, tietysti) kohti Kekkosten kesäpaikkaa Suomusjärven Katermassa. Mielessä kaihertaa Urhon naisseikkailut ja niiden ruotiminen julkisuudessa, kirjailijan uran vähättely, koska sattuu olemaan presidentin puoliso, tulehtuneet suhteen miniöiden kanssa ja ehkäpä jopa oman identiteetin pohtiminen kaikkien näiden monien roolien keskellä.
Myös runoilijana tunnetun Venhon loisteliaan kaunis ja runollinen kielenkäyttö ei tule runotaustaa vasten yllätyksenä. Kauniin kielellisen ilmaisun lisäksi Venho tavoittaa Sylvi Kekkosen monitahoisen hahmon tarkasti, tai jos se ei ole historiallisesti tarkkaa, niin ainakin uskottavasti. Lukijana välillä jopa hämmennyin kuinka vahvasti olin Sylvin pään sisällä - näin ja tunsin hänen ajatuksensa. Kaiken kaikkiaan loistava kirja.
Jos se näyttää siltä
Tuppisuinen ja hiukan erakkotyyppinen, vähintäänkin syrjään vetäytyvä herra Lyysälä (tai tuttavallisemmin Lyy) onnistuu loukkaamaan kaikkia ympärillään. Sosiaalisesti kömpelö ja kaikkia tölvivä Lyy ei tosin liiemmälti tunnu edes kaipaavan ihmisiä ympärilleen. Hän on tyytyväinen siihen vähään mitä hänellä elämässään on.
Lyy ei tietystikään ole yksinkertainen hahmo. Hiljaisuudelle ja vetäytyvyydelle on syynsä, joita avautuu lukijalle kirjan edetessä. Lyyn tölväisyjen kohteeksi joutuu joukko erilaisia henkilöitä, jotka värittävät tarinaa omissa rooleissaan.
Teosta on kuvattu milloin surulliseksi, lempeäksi, kauniiksi tai mustaksi komediaksi. Jollain tapaa minä en tavoittanut siitä mitään näistä puolista. Surullisuuden, lempeyden ja kauneuden tilalta itse koin lähinnä vaivautuneisuutta. Mikko Rimmistä on kehuttu, ylistetty ja palkittu. Minun on myönnettävä, että tämä oli minulle ensimmäinen lukemani Rimminen. Tunnen itseni lähinnä tyhmäksi, kun en ymmärrä tämän perusteella kehuja ja suuruutta. Kirja tuntui minusta todella raskassoutuiselta pitkine, raskaine lauseineen. En missään vaiheessa päässyt lukemisessa toivottuun flow-tilaan, vaan kirjaa joutui lukemalla lukemaan. Se kävi jopa työstä.
Neljän ensimmäisen lukemani vuoden 2019 Finlandia-ehdokkaan joukossa Jos se näyttää siltä on ainoa, josta en voi sanoa pitäneeni.
Kolmas ja viimeinen osio Lukukoukun varjo-Finlandiasta, pyritään saamaan sekin julkaisuun vielä tämän kuun aikana. Vielä ovat käsittelemättä Monika Fagerholmin Kuka tappoi Bambin? sekä Hanna-Riikka Kuisman Kerrostalo.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti