Betoniporsas - yhteiskuntasatiiri parhaasta päästä

Mikko-Pekka Heikkinen: Betoniporsas
Johnny Kniga, 2018
220 sivua


Mikko-Pekka Heikkisen kirjojen tyyli on sellainen, että kun luen niiden takakansitekstin, olen kahden vaiheilla - joko kirja on todella hauska ja hyvä, tai sitten sen huumori menee pahasti yli, eikä jaksa kantaa koko kirjan mittaa. Terveiset Kutturasta nauratti Etelä- ja Pohjois-Suomen välisellä sisällissodalla, Jääräpää kuntaliitoksilla, Poromafia Lapin jengisodilla ja moottorikelkkajengeillä. Kaikissa kirjoissa nauretaan enemmän tai vähemmän myös stereotypioille ja etelän ja pohjoisen kulttuurieroille. Betoniporsas heittää lisää vettä myllyyn ja ottaa huumorin kohteeksi maahanmuuttokritiikin, tai tässä tapauksessa maaltamuuttokritiikin.

Eli juonikuvio on yksinkertaisuudessaan se, että Suomen maakunnat ovat romahtaneet. Romahtaminen aiheuttaa valtaisat ihmisvirrat maaseudulta Helsinkiin ja pian Kaivopuistossa onkin Punaisen Ristin pakolaisleiri. Helsinkiläismielisyys nostaa päätään ja radikalisoituneet Punavuorelaiset hipsterit päättävät ottaa ohjat omiin käsiinsä ja palauttaa Stadin stadilaisille.

Heikkisen oma tausta helsinkiläistyneenä Kainuun kasvattina antaa pohjan, jolla Heikkinen löytää pienimmätkin kohteensa piikittelevälle, mutta hyväntahtoiselle huumorilleen, niin stadilaisia kuin maalaisiakin kohtaan. Toisaalta pikaisen juonikuvion lukemisen perusteella kirjan idea on sellainen, että se voisi olla vain yksi sketsi lauantai-illan viihdeohjelmassa, ja se on vaarallinen asetelma kun olet aloittamassa lukemaan kirjaa. Heikkinen onnistuu repimään ideastaan niin paljon irti, että kirja kuitenkin kantaa alusta loppuun saakka vailla ongelmia. Yhteiskuntakritiikki täysin läskiksi ja överiksi lyödyllä huumorilla on oma taiteenlajinsa, ja sen Heikkinen osoittaa jälleen osaavansa mestarillisesti.




Tämän tyyppisessä kirjassa ei ehkä voi muuta odottaakaan, kuin että henkilöt ovat tavalla tai toisella stereotyyppisiä tai "sketsihahmomaisia". Kaikki ovat jollain tapaa ärsyttäviä, jollain tapaa sympaattisia. Omaksi suosikikseni nousi "Suikkari-Moelanen", joka kuljeskelee aina köysi vyölaukussaan, kun eihän sitä koskaan tiedä, milloin on oikea aika hirttäytyä. Suikkari ei suinkaan ole suosikkini itsetuhoisuutensa vuoksi, vaan sen vuoksi, että jollain tapaa hänestä huokuu yleensäkin kainuulaisuuden ydin.

Nauroin lukiessani niin sirkkaburgereita ja erikoisoluita nautiskeleville äärihipstereille, kuin hiukan yksinkertaisille maalaisillekin, niin "aitostadilaisuudelle" kuin "punavihermädätyksellekin". Maahanmuutto- ja rasismikeskustelut lähtevät usein väärille urille, kun tunteet nousee pintaan. Joskus vakavan aiheen käsittely vain onnistuu parhaiten huumorin keinoin, vaikka riskinsä siinäkin on. Betoniporsas oli kuin täsmäisku viime vuosien suomalaiseen yhteiskuntaan. Omassa kategoriassaan loistava teos.

                  
******************
Betoniporsas tarttui käteeni kirjastosta