Jari Salonen: Kuokkavieraat

Jari Salonen: Kuokkavieraat
Otava, 2016
368 sivua


Pienessä Lauttalan kaupungissa vietetään paikallisen miljoonärin tyttären häitä. Päihtynyt hääväki ajattelee morsiamenryöstön kuuluvan ohjelmaan, mutta jossain vaiheessa käy selväksi, että tällä kertaa onkin tosi kyseessä. Keskusrikospoliisin Jukka Zetterman on "siirretty erikoistehtäviin", eli alennettu selvittelemään murtosarjaa, mutta siitäpä löytyykin linkki myös morsiamen kaappaukseen.

Ennen kirjan lukemista seuraamieni keskustelujen ja kuulemieni kommenttien mukaan Jari Salosen parin vuoden takainen, Zetterman-sarjan avausosa, Kuokkavieraat,  tulisi olemaan mukavan leppoisa, jopa hidas ja viipyilevä dekkari, jossa on sympaattinen päähenkilö (Suomen Wallanderiksikin kehuttu), mutta hieman arvattava juoni. Ja sitä kaikkea se lopulta olikin.

Jännärien ja dekkarien tärkein pääelementti, ainakin minulle, on juoni, joka pitää otteessaan ja tarjoaa yllätyksiä. Kuokkavieraat piti kyllä otteessaan, mutta yllätyksiä se ei tarjonnut. Oikeastaan jokainen juonen käänne, oli tällä kertaa melko yllätyksetön. Vaikka viihdyin matkalla, en missään vaiheessa yllättynyt. Siitä pitkä miinus.

Samaan aikaan on kyllä todettava, että tarina muuten piti otteessaan ja päähenkilö, Jukka Zetterman, tuo ikääntyvä, eroprosessia läpikäyvä ja urallaan alamäessä oleva suomalainen mies on pienoisesta kirjallisuuskliseisyydestään huolimatta aika sympaattinen. Näin ollen tarina oli mukavaa ja sujuvaa luettavaa. Siinä missä Zetterman on lähes yksinomaan miellyttävä hahmo, kirjasta löytyy suuri joukko muita hahmoja, jotka taas aiheuttavat erinäisiä negatiivia tunteita. Ylikonstaapeli Harju ei tunnu koskaan saavan sanottua lausetta loppuun ja sekös alkoi ärsyttämään pidemmän päälle, Zettermanin esimiehen lempinimi, "Opettaja", kuulosti jotenkin väkisin keksityltä (aivan kuten "Syyskuu" Ari Rädyn Syyskuun viimeinen - kirjassa) ja se vaivasi koko kirjan ajan. Puhumattakaan Zettermanin ex-vaimosta, joka on kaikkiaan aika lattea ja yksipuolinen kuvaus eroavasta naisesta.

Alussa mainitsinkin, että Zettermania on sanottu suomalaiseksi versioksi Wallanderista. Markkinointimielessä ainakin näen yhtäläisyyden hyvinkin. Omasta mielestäni joitain pieniä yhtäläisyyksiä oli myös esimerkiksi Jussi Adler-Olsenin luomaan Carl Mørck-hahmoon. Hänkin on vaimonsa jättämä, työssään käytännössä alennettu (vaikka titteli toisin antaakin ymmärtää) ja jollain tapaa muutenkin samanhenkinen, helposti lähestyttävä hahmo.

 Vaikka Kuokkavieras jättikin lopulta melko keskinkertaisen vaikutelman kokonaisuutena, oli kirjassa jotain niin sympaattista ja viehättävää (ehkä se Mørckmäisyys), että ainakin vielä seuraavan osan tulen lukemaan varmasti. Jotta tuttavuuteni Zettermanin kanssa jatkuisi toisen osan yli, on toisessa osassa onnistuttava juonen kirjoittamisessa paremmin.

******************
Kuokkavieraat ostettu kirjakaupasta