Anna-Liisa Ahokumpu: Viktor Stanislauksen kolmetoista sinfoniaa
Gummerus, 2018
175 sivua
Turvaudun tällä kertaa tarinan lyhyessä kertaamisessa suoraan kustantajan versioon:
"Perhostutkija Max Halma on pyhittänyt koko elämänsä tutkimuskohteelleen. Hän tekee äitinsä jäämistöstä löydön: harvinaisen perhosen, joka johdattaa hänet lähemmäksi kansainvälistä tunnustusta kuin koskaan aiemmin. Tutkiessaan perhosta tarkemmin Max ajautuu selvittämään myös omaa historiaansa. Asiakirjojen mukaan isä hukkui viikko Maxin syntymän jälkeen eikä ruumista koskaan löydetty. Tutkimusten edetessä ääni hänen sisällään kuitenkin alati kovenee: mitä tapahtui isälle keväällä 1942?"
Anna-Liisa Ahokumpu tekee mielenkiintoisen debyytin romaanillaan Viktor Stanislauksen kolmetoista sinfoniaa. Helsingin Sanomien Antti Majander luonnehti kirjaa taitavan artistiseksi proosaksi, ja sitähän se nimenomaan on. Hetkittäin minulle tuli mieleen Joel Haahtelan tapa kertoa ja kirjoittaa: tiivis, pelkistetty, kaunis, tyylikäs, minimalistinen ja melankolinen. Eikä yhtymäkohdat tietysti tähän lopu. Onhan Haahtelan kirjoissakin esiintynyt Saksa, perhoskeräily, kadonneet vanhemmat, päähänpinttymät ja niin edelleen. Ahokumpu kertookin Haahtelan olevan yksi hänen suosikkikirjailijoistaan.
Arvostan suuresti kykyä kirjoittaa tiiviisti, mutta paljon puhuvasti. Ahokumpu onnistuu tässä erinomaisesti. Ehdokkuus Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon saajaksi ei mielestäni ollut liioiteltua, joskaan tässä ehdokasjoukossa myöskään minun valintani ei kyllä ihan olisi Ahokumpuun osunut, suurelta osin sen vuoksi, että kirjasta jäi hiukan sekava tai rikkonainen olo. Vaikka teos oli tiivis (reilusti alle 200 sivua), se oli koottu useasta eri osasta ja näin ollen kokonaisuus ei ollut niin yhteneväinen, kuin itse olisin toivonut. Epäilemättä tämä on voinut olla jopa tarkoituksenmukaista, sitä Majanderin mainitsemaa artistisuutta, mutta minulle se ei tuonut lisäarvoa, vaan päinvastoin hiukan tiputti pisteitä. Erinomainen esikoisromaani kuitenkin!
Tässä vaiheessa on helppo povata Anna-Liisa Ahokummulle loistavaa tulevaisuutta. Usealle kustantajalle käsikirjoitusta oli alunperin tarjottu, nyt Gummerus saa olla tyytyväinen, muita toivottavasti vähän harmittaa. Minua harmittaa se, että jouduin palauttamaan kirjan kiireellä kirjastoon, ja huomasin jälkikäteen, etten ollutkaan ottanut ylös esimerkkilainausta kirjan kielestä. Luettua elämää-blogista löytyy kyllä (tekstin lopussa) oiva esimerkki kielestä, vaikka olimmekin hiukan eri mieltä kirjan eheydestä.
******************
Viktor Stanislauksen kolmetoista sinfoniaa lainattu kirjastosta. Tämä saatta kyllä hyvinkin löytää vielä tiensä omaan kirjahyllyyni sinne Haahtelan kirjojen vierelle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti