Mario Reading - parempi kuin Dan Brown?

Mario Reading: Salomonin perintö
Karisto, 2016
282 sivua

Salomonin perintö on John Hart-sarjan toinen osa. Ensimmäinen osa on nimeltään Pyhä Keihäs, joka kannattaa olla luettuna ennen Salomonin perintöä, vaikkei se ihan pakollista olekaan.

Irakissa räjähtää pommi lähellä tienvarsikahvilaa. Kuvajournalisti John Hart ja hänen tulkkinsa Nalan Abuna ovat tapahtumapaikalla ja tulevat vedetyksi keskelle suurempaa tapahtumaketjua, sekä keskelle ns. kuparikäärön etsintää.

Tarina etenee kahdessa eri ajassa, seuraten niin John Hartia, kuin Johannes von Harteliusta. Kirja tarjoilee mielenkiintoista historiaa ja näkemystä esimerkiksi kurdikulttuurista. Minä olen pitänyt niin Dan Brownin, kuin Mario Readinginkin kirjoista juuri siksi, että oikea historia ja fiktio sekoittuvat niin, että rajaa on vaikea huomata. Ennen John Hart-sarjaa Reading kirjoitti mm. erinomaisen Antikristus-trilogian, joka pohjasi Nostradamuksen ennustuksiin. Aivan tämän Antikristus-trilogian tasolle John Hart-sarja ei ole vielä yltänyt, mutta silti kyseessä on varsin mukaansa tempaavaa jännitystä ja perinteistä aarteenmetsästystä Indiana Jones- tai National Treasure-elokuvien tyyliin.

Salomonin perinnössä minua jäi vaivaamaan se, että ainakin oman tuntumani mukaan, tuhannen vuoden takaiset Johannes von Harteliuksen seikkailut olivat nyt isommassa roolissa kuin nykyajan tapahtumat. Itse nauttisin enemmän siitä, jos varsinainen tarina tapahtuisi nykyajassa, ja historia antaisi pohjan tarinalle. 

Pyhän keihään ja Salomonin perinnön tarinaa jatkaa vielä vuonna 2017 suomennettu Soturin sukua, joka täytyneekin ottaa mahdollisimman pian lukuun. Vaikka Salomonin perintö on lukemistani viidestä Readingin romaanista ollut tähän mennessä vähiten suosikkini, on sanottava, että minun mielestäni Mario Reading ansaitsisi samanlaisen huomion kuin Dan Brown. Kun katsotaan koko tuotantoa, nostaisin Readingin jopa Brownin edelle, sen verran heikompia ovat Brownin heikoimmat kirjat olleet. Reading taso pysyy tasaisempana

*******************

Salomonin perintö ostettu kirjakaupasta

Epäreilua vertailua Harry Potteriin, mutta ei syyttä

Jessica Townsend: Nevermoor – Morriganin koetukset
Otava, 2018
368 sivua

Nyt on aika ottaa käsittelyyn tämän blogin ensimmäinen lasten- ja nuorten kirja. Luokituksensa mukaan Jessica Townsendin Nevermoor – Morriganin koetukset, on lasten kirja, mutta uppoaa kyllä varmasti myös nuoriin – ja moniin aikuisiin fantasian ystäviin. Nevermoor on nimittäin saanut valtavan määrän hehkutusta mm. Harry Potterin vannoutuneilta faneilta, eikä suotta.

Maailma on muuttunut parissa kymmenessä vuodessa niin paljon, että uskallan väittää, että Harry Potterin kaltaista ilmiötä ei enää tule, mutta Nevermoorilla on silti kaikki potentiaali olla erittäin iso kirjallinen tapaus. Lisää vertailukohtaa Harry Potteriin tuo suomalaisittain vielä sekin, että Nevermoorin on suomentanut Harry Potteritkin kääntänyt Jaana Kapari-Jatta.

Morrigan Korppi on syntynyt ajan viimeisenä päivänä, ehtoona. Tämä tarkoittaa sitä, että hän on kirottu lapsi ja siten syypää ympärillään tapahtuviin onnettomuuksiin, ja että hänen on määrä kuolla 11-vuotis syntymäpäivänään, kun muut saman ikäiset osallistuvat niin sanottuun Tarjouspäivään.

Kaikkien yllätykseksi myös Morriganin annetaan osallistua Tarjouspäivään ja niinpä punatukkainen muukalainen nimeltä Jupiter Pohjoinen saapuu Morriganin pelastukseksi ja vie hänet taianomaiseen Nevermoorin kaupunkiin.

`Punapää´ oli vähättelyä, Morrigan ajatteli ja yritti salata ällistyksensä, kun hattu lähti päästä. `Vuoden punapää´ tai `Punapäiden kuningas´ tai `Parantumattomasti punapäisten punapääyhdistyksen mahtipunapäinen puheenjohtaja´ olisi osunut lähemmäs totuutta. Miehen kirkkaan kuparisena aaltoileva hiuspehko olisi luultavasti voittanut palkintoja. Hän riisui huivin kaulastaan, jolloin paljastui parta, jonka värisävy oli vain hitusen vähemmän sävähdyttävä.

Nevermoor on todellakin omanlaisensa ja maaginen paikka, missä mikään ei ole niin kuin meidän maailmassamme. Nevermoorissa Morriganin on määrä olla Jupiterin ehdokas Meineikkaiseen Seuraan (englanniksi Wunderous Society) ja sen myötä käydä läpi neljä toinen toistaan haastavampaa koetusta.

Vaikka Nevermoor – Morriganin koetukset kierrättääkin tuttuja elementtejä muista fantasiakirjoista (Harry Potter, Liisa Ihmemaassa, Percy Jackson, Jali ja Suklaatehdas jne.), onnistuu se lopulta silti luomaan täysin omanlaisensa miljöön ja kokonaisuuden. Ja täydet kymmenen pistettä annettakoon lisäksi suomenkielisen version kannelle (tehnyt Sami Saramäki). Kannet ovat upeat, lievästi hologrammimainen pinta eritoten, ja olenkin ymmärtänyt, että Saramäen tekemät kannet olisivat tulossa käyttöön joissain muissakin käännösversioissa.

Luin kirjaa 8-vuotiaan poikani kanssa, joka on tykännyt Nevermoorista lähes yhtä paljon kuin Harry Pottereistakin. Vertailut Harry Potteriin, vaikka ovatkin jopa hivenen epäreiluja, eivät ole täysin tuulesta temmattuja. Jäämme odottamaan innolla jatkoa Morriganin, Jupiterin ja muiden Nevermoorilaisten seikkailuihin kirjan muodossa…ja elokuvaversiokin on tulossa jossain vaiheessa, sillä 20th Century Fox on hankkinut oikeudet filmatisointiin.

Nevermoor on erinomaista hyvänmielen fantasiaa, jota voikin suositella kaikille, jotka ovat tykänneet Harry Pottereista, Percy Jacksoneista tai vaikka Liisa Ihmemaassa-kirjasta. Ja suosittelenpa kirjaa, vaikket koskaan olisi mainittuihin kirjoihin aiemmin tutustunutkaan.

**************

Nevermoor – Morriganin koetukset luettu kustantajalta saatuna lukukappaleena