Kimi Räikkönen - lämminhenkinen Jäämies

Kari Hotakainen: Tuntematon Kimi Räikkönen
Siltala, 2018
269 sivua



Moneen kertaan palkittu kirjailija Kari Hotakainen teki melkoisen debyyttinsä tietokirjamaailmaan kirjoittamalla kirjan F1-kuljettaja Kimi Räikkösestä. Hotakainen ei omien sanojensa mukaan ollut ennen tätä katsonut yhtäkään F1-kilpailua kokonaan - edes televisiosta.

Tämän vuoden selkeästi odotetuin muistelmateos (kutsun sitä mieluummin henkilökuvaksi, kuin elämäkerraksi) tuntuu täyttäneen ja ylittäneen kaikki odotukset. Kirjakaupat ja muut kirjaa myyvät tahot olivat ennakkoon tilanneet kirjaa 50.000kpl. Silti useassa paikassa kirjat pääsivät loppumaan kesken jo parin ensimmäisen päivän aikana. Julkaisutilaisuudessa 16.8. Kampin kauppakeskuksessa oli satojen metrien jonot tilaisuuteen ja lehdet uutisoivatkin suomalaisten seonneen Kimi-kirjasta aivan kuten edellisenä viikkona erikoisesta Muumi-mukista. Ensimmäinen painos on tätä tekstiä julkaistessa myyty kustantajalta loppuun ja uutta painosta odotellaan valmistuvaksi Syyskuun alkupäivinä. Mikäli et ole vielä omaasi hankkinut ja kaipaat kirjan ensimmäistä painosta, tarvitset jo vähän tuuriakin sellaisen saadaksesi.

Pistääkseni kirjan menestyksen mittakaavaan, vuonna 2017, oli kaiken kaikkiaan 8 kirjaa, joita myytiin Suomessa yli 50.000 kappaletta. Vuonna 2016 niitä oli vain kolme, samoin 2015, eikä niitä vuonna 2014 myöskään ollut kuin neljä. Vuosi 2017 oli siis poikkeuksellisen hyvä vuosi kirjojen myynnissä 2000-luvulla. Viime vuoden myydyin tietokirja oli Jere (Jere Karalahden elämäkerta), jota myytiin reilut 33.000kpl. Suomen myydyin urheilukirja ilmestymisvuonnaan on ollut Ari Mennanderin kirjoittama Teemu Selänteen elämäkerta Teemu, jota myytiin lähes 77.000kpl. Tuntematon Kimi Räikkönen myi siis 50.000kpl jo ennakkoon kustantajalta kaupoille, ja kaupatkin myivät siitä valtaosan jo ensimmäisen parin päivän aikana asiakkaille.

Lisäksi Tuntematon Kimi Räikkönen teki Suomen ennätyksen käännösoikeuksien huutokaupassa englanninkielisillä kustannusoikeuksilla. Tarkkaa summaa ei ole paljastettu, mutta sadoissa tuhansissa euroissa se mitataan. Ei siis ole lainkaan mahdotonta, että Tuntematon Kimi Räikkönen nousisi suomalaisten urheilukirjojen kaikkien aikojen kärkikirjaksi. Ja jos se sen tekee, se ei tapahdu turhaan. Kirja on nimittäin mielestäni yksinkertaisesti loistava!

Kimi Räikkönen tunnetaan vakavailmeisenä, vähäsanaisena ja välillä kiivaanakin formulakuskina. Kirja paljastaa kuitenkin mediaa karttavasta "Jäämiehestä" varsin lämpimän kuvan ystävällisenä seuramiehenä ja lämpimänä perheenisänä ja aviomiehenä sekä hänen touhukkaasta lapsuudestaan. Jäämiehen julkisuuskuva ei ole kyvyttömyyttä kommunikoida tai osoittaa tunteitaan, joskaan se ei myöskään ole tarkkaan harkittu rooli. Räikkösen mediavastaisuus ja se, ettei jaksa puhua turhia korulauseita lehdistölle vain kuvastaa suomalaisuutta. Täällä ei harrasteta "small talkia" ja puhutaan vain silloin kun asiaa. Jos kysymykset ovat tyhmiä tai itsestään selviä, Kimillä ei ole asiaa.

Lisäksi kirjasta puuttuu se liiallinen pönöttävä vakavuus, joka monesti vaivaa tietokirjallisuutta. Tuntematon Kimi Räikkönen on ehtaa Hotakaista, mutta myös ehtaa Räikköstä - kuivaa huumoria ja ajoittain jopa nerokasta sanailua, näin ollen kirja tulikin luettua lähes yhdeltä istumalta.

Kuten alussa mainitsin, Hotakainen ei ole formuloiden ystävä, vaan jopa kummastelee kirjan sivuilla koko touhua varsin kriittisesti. Jotkut ovat kokeneet miinuspuolena kirjassa sen, että formulasirkusta käsitellään melko pintapuolisesti. Kimi Räikkösen mestaruusvuodesta on tehty erillinen kirja, joka käsittelee enemmän lajia kierrosaikoineen ja yksityiskohtineen. Hotakaisen kirjoittaman kirjan pintapuolisuus lajia kohtaan on uskoakseni täysin tarkoituksenmukaista ja Räikkösen toiveen mukaista. Kirja kertoo ihmisestä, se on aito henkilökuva Kimi Räikkösestä. Sen ei ole tarkoituskaan paneutua koko formulasirkuksen kattavuuteen, ja se sopii hyvin, sillä tunnetusti Kimi itse ei sinänsä pidä mistään muusta F1:ssä, kuin ajamisesta. Kaikki muu on pakkopullaa.                           

Hotakainen asui Räikkösten luona Sveitsissä tehdessään haastatteluja. Tämä näkyy kirjassa siinä, kuinka monesti keskustelu "keskeytyy" tai jää tärkeysjärjestyksessä toiseksi, kun Kimin huomio on lapsissa. Olen itse miettinyt millainen isä formulakuski voi olla, ottaen huomioon, että on poissa kotoa puolet vuodesta. Kirjan sivuilta kuitenkin välittyy se, miten intensiivisesti Kimi on kotona ollessaan aidosti läsnä lastensa kanssa. Jäämies sulaa, leikkii antaumuksella lasten kanssa ja jättää kirjailijan välillä vain seuraamaan päältä ja haastattelu jatkuu sitten, kun lapset sen sallii jatkuvan.
"Massiivinen sydän" onkin Mark Arnallin, Kimin kuntovalmentajan, kiteytys Räikkösestä.

Myös Kimin nykyinen vaimo, Minttu, puhuu Kimistä lämmöllä ja kuvailee lähestulkoon päinvastaista miestä, kuin se, jota tv-kameroissa kisan jälkeen ollaan totuttu näkemään. Ex-vaimo Jenni ei ole kirjaan lausuntojaan antanut ja koko 10 vuoden avioliitto ohitetaankin muutamalla lyhyellä maininnalla. Toki olisin toivonut siihenkin osaan elämästä (10 vuotta on kuitenkin yli neljännes Kimin tähänastisesta elämästä) hiukan lisää avoimuutta, mutta olen samalla myös iloinen ja arvostan sitä, että asia on hoidettu korrektisti, eikä eroa ole koskaan ruodittu skandaalinkäryisesti mediassa - tai ainakaan Kimi ja Jenni eivät sitä ole itse tehneet.

Kirjan luettuani, tuntui kun kohteena ei olisi enää "tuntematon Kimi Räikkönen", kivikasvoinen ja harvasanainen ja narisevasti puhuva, hieman erikoinen formulakuski. Kimi on hyvä tyyppi, tuttu, melkein kuin oma kaveri. Toilailuja ja typeryyksiä on tehty, kukapa ei olisi. Osa typeryyksistä on mittakaavassaan sellaisia, etten niitä itse osaa vieläkään arvostaa. Mutta sellaisia me ihmiset ollaan, niin myös Kimi - ja ehkä erityisesti juuri Kimi. Tuntematon Kimi Räikkönen on viimeistään nyt koko kansan Kimi, mutta ei Pohjois-Korealaiseen tapaan.

Suosittelen kirjaa Kimi-fanien lisäksi Kimin vihaajille, autourheilun ystäville...ja jos nyt ihan rehellisiä ollaan, niin suosittelen kyllä kaikkia lukemaan tämän. Jos kirjan lukemisen jälkeen tuntuu, ettei vieläkään tykkää Kimistä tai Hotakaisesta, niin sekin on ihan okei, ei ole lainkaan pakko tykätä. Minä tykkäsin! Väitän että tästä kirjasyksyn sensaatiosta tulee suomalaisten urheilukirjojen klassikko, ja sellainen kirja, johon urheilijaelämäkertoja jatkossa verrataan.

**************************
Kirja hankittu kirjakaupasta ja luettu heti ilmestymispäivänään

Kaikki viimeiset sanat - Nuoruuden tunteiden kirjo yksissä kansissa

John Green: Kaikki viimeiset sanat
WSOY, 2014
320 sivua


Suurin osa lukemistani kirjablogeista keskittyy pääsääntöisesti uudempiin kirjoihin, ja niin tuo on mennyt pääsääntöisesti itsellänikin. Kesän aikana olen yrittänyt lukea vähän lukemattomien kirjojen hyllyäni tyhjemmäksi, ja sieltä sattui käsiini tämä kirja, ja tuntui että tästä pitää jokunen sana kirjoittaa tänne, siitäkin huolimatta että kyseessä on jo usean vuoden vanha kirja.

Suomennos ilmestyi itseasiassa vuonna 2014 ja alkuperäisversio peräti vuonna 2005. Varoitan jo nyt, että tämän postauksen loppuosassa on jonkin verran juonipaljastuksia…varoitan niistä pahimmista lähempänä, eli mikäli et ole vielä kyseistä kirjaa lukenut, voit jatkaa vielä jonkin matkaa huoletta.

Olen lukenut nyt kolme John Greenin kirjaa ja nyt täytyy sanoa, että hänen debyyttikirjansa Kaikki viimeiset sanat nousi lukemistani selvästi parhaimmaksi. Vaikka Tähtiin kirjoitettu virhe onkin nauttinut suurinta suosiota, se on ollut minun mielestäni toistaiseksi lukemistani Greenin kirjoista heikoin. Tähtiin kirjoitetun virheen suosion huomioon ottaen, maailmasta löytyy varmaankin miljoonia lukijoita, jotka ovat täysin toista mieltä kanssani.

Kaikki viimeiset sanat kertoo Miles Halterista, yksinäisyyteensä jo alistuneesta pojasta, joka lähtee sisäoppilaitokseen opiskelemaan. Kavereita Milesilla ei ole, eikä oikein elämääkään, jos ei sellaiseksi lasketa sitä, että hän tykkää opiskella ja opetella kuuluisuuksien viimeisiä sanoja.

Sisäoppilaitoksessa hänen kämppäkaverinaan on Chip, tai Eversti, niin kuin häntä kavereiden kesken kutsutaan, joka on lähestulkoon Milesin vastakohta, eläväinen seuramies. Chipin kautta Miles tutustuu myös Takumiin sekä kauniiseen ja viehättävään, joskin aika erikoiseen persoonaan, Alaskaan. Alaskasta tulee jonkin asteinen pakkomielle Milesille, vaikka toivoa ei olekaan, sillä Alaskalla on jo poikakaveri.

Milesille sisäoppilaitos avaa kuitenkin uuden elämän. Hänellä on ystäviä, mutta myös jos ei nyt suoria vihamiehiä, mutta ainakin kiusoittelevia snobeja. Kepposia tehdään ja suunnitellaan suuntaan ja toiseen. Oli kyse kepposista tai muista luvattomista aktiviteeteistä, opettajille ei pidä jäädä kiinni!

Vaikka kirja onkin nuorille suunnattu, koki tällainen ”entinen nuorikin” kovin nostalgisia hetkiä, muistellessaan esimerkiksi juuri niitä toivottuja ihastuksia, oman elämän ”alaskayoungeja”, joiden kosketus olisi kirkastanut pimeimmänkin päivän ja joiden jokaisen ystävällisen sanan olisi toivonut tarkoittavan jotain vähän enemmän. Kukapa ei sellaista olisi joskus kokenut.

Eikä ne ”alaskayoungit” ole ainoa asia, joka tässä itselle muistoja herätti pintaan. NYT SEURAA  JUONIPALJASTUKSIA, joten jos haluat säilyttää yllätyksiä, lue tämä loppuun vasta kun olet kirjan itsekin lukenut.

Kirjan luvut seuraa päiviä tiettyyn käänteen tekevään tapahtumaan, ja lopuksi tapahtuman jälkeiseen aikaan. Tässä tapauksessa käänteentekevä muutos on läheisen henkilön kuolema. Läheisen kuolema on erityisesti nuorelle kova paikka, ja itselläkin muistot nousivat esiin reilusti yli 20 vuoden takaa. 

Kaikki viimeiset sanat perustuu jossain määrin John Greenin omiin kokemuksiin sisäoppilaitoksessa. Itse jäin pohtimaan oliko tarinan draaman kaaren kohokohta hänelle henkilökohtaisesti tuttu asia, niin hyvin hän onnistui kuvaamaan niitä moninaisia ajatuksia ja tunteita joita ainakin itse kävin läpi vähän samankaltaisessa tilanteessa. Tämän vuoksi tarina oli ”ihon alla”, toimi minulle henkilökohtaisesti hyvin vaikuttavana ja aitona kokemuksena, melkein kuin omasta elämästäni. Tuntui, että olisin voinut olla Miles Halter.

********************

Kaikki viimeset sanat ostettu kirjakaupasta jokunen vuosi sitten

C.J. Tudor : Liitu-ukko

C.J. Tudor: Liitu-ukko
WSOY, 2018
424 sivua

12-vuotias Eddie ja hänen kaverinsa jättävät toisilleen koodattuja viestejä liitu-ukkopiirroksina. Eräänä päivänä vuonna 1986 salaperäinen liitumies johdattaa kaverukset silvotun ruumiin luo. Tapahtuma muuttaa kaverusten elämän pysyvästi. 30 vuotta myöhemmin kaikki kaverukset saavat kirjeen - kuvan liitu-ukosta. Pian tämän jälkeen yksi heistä kuolee.

C.J. Tudor kuljettaa esikoiskirjansa tarinaa varmoin ottein vuosien 1986 ja 2016 välillä. Tarina pysyy liikkeessä, kulkee johdonmukaisesti ja pitää mielenkiinnon yllä alusta yllättävään loppuun saakka. Tätä kelpaa suositella trillereiden ystäville. 

Kirjaa tosin markkinoidaan vuoden pelottavimpana kirjana, mitä se ei kuitenkaan mielestäni ollut. Toki Eddien näkemissä painajaisunissa oli melko karmiviakin kohtia, mutta silti mielestäni syyllistytään aikamoiseen liioitteluun, mikä on valitettavan yleistä markkinoinnissa. Kaikessa pitää olla superlatiiveja. Monesti sillä saadaan aikaan vain rajuja pettymyksiä.

Esimerkiksi Stephen King on sanonut Liitu-ukosta: "Jos pidät kirjoistani, pidät myös tästä." Itse en suurta yhtäläisyyttä Kingin kirjoihin Liitu-ukossa näe. Vaan eipä sitä tarvitse ollakaan, kirja pärjää hyvin omillaan. Mutta nyt on riskinä, että moni King-fani pettyy, kun eivät löydäkään yhtäläisyyttä.

Ajan ja paikan kuvaus Tudorilta onnistuu hienosti. 80-luvussa on itselle jotain todella nostalgista ja sitä nostalgiaa tässäkin tunsin pienissä yksityiskohdissa, jotka eivät kuitenkaan vieneet huomiota tarinalta. Monella kirjailijalla on opittavaa Tudorilta juuri siinä, että tarina ei jäisi yksityiskohtien ja nippelien piiloon. Ehkä tästä 80-luvusta johtuen, kirja herätti minussa joitain samanlaisia tuntemuksia kuin Netflix-sarja Stranger Things. Jos vertailu ontuu Kingin kirjoihin, ei tätä voi suoraan verrata Stranger Thingsiinkään. Yhdistävänä tekijänä on vain 80-luku ja esiteini-ikäiset päähenkilöt.

               

Vaikka mielenkiinto pysyikin yllä jatkuvasti ja loppu oli jokseenkin yllättävä, jäi minulle jälkivaikutelma (ei siis huomannut lukiessa), että kirjaa olisi voinut tiivistää varmaan joitakin kymmeniä sivuja lyhyemmäksikin. Ratkaisun jälkeen tuntui, että monia asioita vatvottiin aivan turhaan, mutta kai sillä oli osansa siihen, että loppuratkaisu pääsee yllättämään.

Liitu-ukko ei ehkä hehkutuksesta huolimatta ollut vuoden pelottavin kirja, mutta hyvä ja viihdyttävä trilleri se oli. Luin vastikään viime vuonna ilmestyneen S.K.Tremaynen Tulilapsen ja sen Liitu-ukko päihittää kyllä varsin selvästi.

Liitu-ukko ilmestyy suomeksi 28.8.

*******************

Liitu-ukko luettu kustantajan ennakkokappaleena. Kiitos siitä, WSOY!