Ari Väntänen: Minna Kauppi - Suunta/Vaisto
LIKE, 2020
400 sivua



Suomen kaikkien aikojen menestyksekkäimmän suunnistajan, Minna Kaupin tarina on ehdottomasti elämäkerran arvoinen. Suunnistus ei ole profiililtaan ihan niitä valovoimaisimpia lajeja, mutta ilman Minna Kauppia se olisi varmasti vielä enemmän marginaalissa, vaikka Suomi isännöikin vuosittain maailman suurinta suunnistustapahtumaa, Jukolan viestiä.

Minna Kaupin tarina, tai itse asiassa hänen elämänsä, on ollut vähintäänkin mielenkiintoinen. Ari Väntäsen kirjoittaman kirjan nimi, Suunta/vaisto, viittaa paitsi suunnistukseen, myös siihen että Kaupin elämä on ollut sekoitus määrätietoista suuntaa ja spontaania vaistonvaraisuutta ja ajautumista. Onnellisen, perhekeskeisen ja tervehenkisen lapsuuden, sekä vahvojen, rakkaudentäyteisten perhesuhteiden valamaa vahvaa pohjaa on tarvittu niin urheilu-uralla, kuin yksityiselämässäkin. Äidin kuolema verrattain varhaisessa vaiheessa, krooninen sairaus, gaala-kohut, taistelu puolison alkoholiongelmaa vastaan ja lopulta ero, ovat tuoneet omia sudenkuoppiaan matkan varrelle. Vahvan pohjan avulla on haasteista huolimatta saavutettu myös 9 maailmanmestaruutta, kaksi Euroopan mestaruutta ja lukematon määrä muita palkintoja (mm. Vuoden Urheilijan -titteli ja 16 kultaa hieman himmeämpää arvokisamitalia).

Erityisen mieltä lämmittävää oli lukea Minnan lapsuus- ja nuoruusajasta. Minulle välittyi todella läheiset välit niin sisarusten, kuin vanhempienkin kanssa. Kestävyysurheilu ja ulkona liikkuminen olivat koko perheen juttuja, vaikka suunnistus tulikin perheeseen Minnan ja Riinan kautta.

"Halusin olla todella kova urheilija, joka pääsee maajoukkueeseen. 

Halusin pukeutua rumiin, säkkimäisiin Suomi-verkkareihin,

 joita näki telkkarissa huippu-urheilijoiden yllä. - -  

Tajusin, että mun piti alkaa satsata harjoitteluun enemmän." 

(Minna Kauppi)

Ammattiurheilijoiden kohdalla tulee aina välillä ihmetelleeksi sitä, että asiat joita harjoitellaan tuhansia ja taas tuhansia kertoja eivät siltikään aina välillä onnistu - jalkapalloilija ei osu kunnolla palloon, lentopalloilija syöttää verkkoon tai keihäänheittäjä astuu heittonsa yli. Suunnistajan kohdalla luulisi, että kartan lukeminen on helppoa. Kun lukee siitä, miten moninkertainen maailmanmestari ei löydä kisan ensimmäistä rastia se tuntuu jo lähes uskomattomalta. Vuoden 2011 MM-kisoissa Minna Kaupille kävi juuri niin. Kisoja edelsi pitkä sairastelujakso. Näin ollen kunto ei ollut kohdillaan, ja se taas vaikutti mieleen epävarmuutena, joka kostautui pitkällä matkalla ensimmäisellä rastilla. En osaa edes kuvitella sitä tunnetta, mikä suunnistajalla, varsin menestyneellä sellaisella, on kulkea kisa-alueen läpi, kun et ole löytänyt ensimmäistä rastia.

Samoissa kisoissa Minna oli eksyä vielä toisenkin kerran, viestissä ankkuriosuuden toisella rastilla. Minna, yhdessä tanskalaisen kilpasisarensa kanssa ovat jo melko reippaasti hakoteillä, ennen kuin huomaavat virheensä. Edellisen kisan keskeytys olisi voinut lannistaa monet tässäkin kohtaa, mutta Minna päätti keskittyä omaan tekemiseen ja tehdä sen minkä tässä tilanteessa enään pystyy tekemään. Useiden uskomattomien tilanteiden ja toisten kilpailijoiden virheiden kautta Minna huomaa viimeisillä rasteilla taistelevansa kisan voitosta ja tuokin Suomeen viestikullan voittamalla Ruotsin ja Tshekin loppukiritaistelussa, puolikuntoisena, mutta voitontahtoisena.

"En ole halunnut mennä muiden tekemiin muotteihin, koska se tuntuu ahdistavalta. 

Kaltaiseni vaistoonsa ja sydämeensä luottava, ilon kautta toimiva persoona 
menestyy urheilussa parhaiten silloin, kun urheilee omilla ehdoillaan. 

Elämässä pitää tehdä ratkaisuja, jotka tuottavat onnea." 

(Minna Kauppi)

Sairastelun ohella urheilun ulkopuolista elämää vaikeutti puolison, suunnistaja Pasi Ikosen, alkoholi- ongelmat. Ongelmat olivat jatkuneet vuosia ja vaikka Ikonen onnistui hetkellisesti jättämään alkoholin ja palaamaan suunnistuksen huipulle vuoden 2011 kisoissa, vuotta myöhemmin tilanne oli Kaupin mukaan sellainen, että parisuhteesta "kaikki ilo ja toivo oli liuotettu pois alkoholilla". Kauppi valittiin 2012 Suomen positiivisimmaksi henkilöksi, vaikka elämä oli juuri silloin kovin vaikeaa ja ilotonta. Kaupin ja Ikosen yli kymmenen vuotta kestänyt parisuhde tuli päätökseensä lokakuussa 2012.

"Mieleni on täynnä surua, epätoivoa ja tyhjyyttä, mutta jostakin sen alta kumpuaa tahto. 

Tahto lähteä pois loputtomasta taistelusta, jota en voi voittaa. 

Haluan vielä joskus hymyillä niin, että silmätkin nauravat"

(Minna Kauppi)

Vain puolitoista viikkoa eron jälkeen Minna Kaupin elämä sai uuden, elokuvamaisen käänteen, kun tähdet asettuivat onnekkaampiin asemiin. Ollessaan katsomassa Apulannan keikkaa Himoksella, Minnan vieressä hillunut ja vahvasti humaltunut fani huuteli rumpali Sipe Santapukille saadakseen hänen huomionsa. Huomion saikin lopulta huutelijan vieressä ollut Minna. Keikan jälkeen Sipe lähti koettamaan onneaan, josko Minna vielä löytyisi juhlapaikalta - ja löytyihän hän. Pieni jutusteluhetki johti ensin tutustumiseen Facebookin välityksellä, sitten puhelinnumeroiden vaihtoon ja maratonpuheluihin ja muutaman viikon kuluttua varsinaiseksi suhteeksi, jonka salailussa piti välillä turvautua jopa poliisin salassapitovelvollisuuteen vetoamiseen. En halua paljastaa yksityiskohtia, mutta jopa siirappisten rakkauselokuvien käsikirjoittajat voivat vain toivoa keksivänsä jotain vastaavaa, mitä Minnan ja Sipen suhteen alkuajat sisälsivät. Totuus on välillä todellakin tarua ihmeellisempää.

Urheilu-ura voittoineen ja tuskineen on ohi. Tilalle on tullut perhe-elämä miehen ja Ukko-pojan kanssa. Kirjan ilmestyessä Huhtikuun lopulla, Minna ja Sipe ilmoittivat odottavansa perheen toista lasta syntyväksi syksyllä 2020.

*************************************
Minna Kauppi - Suunta/vaisto luettu e-kirjana

Laura Lindstedt: Ystäväni Natalia - Ristiriitainen Finlandia-voittaja jatkaa tinkimättömällä linjalla

Laura Lindstedt : Ystäväni Natalia
Teos, 2019
240 sivua



Lyhyesti tiivistettynä kirjan tarina koostuu siitä, että "Natalia" saapuu terapeutin vastaanotolle keskustelemaan seksielämänsä ongelmista. Natalia on yliseksuaalinen, nymfomaani. Kaikki alkoi 7-vuotiaana löydetystä eroottisesta sarjakuvasta, joka sai Natalian aloittamaan seksuaalisen fantasioinnin.

Lyhyestä "juonikuviosta" huolimatta Laura Lindstedt kirjoittaa jälleen monitahoisen ja -tasoisen teoksen, joka jättää lukijan pohtimaan lukemaansa. Ystäväni Natalia on Lindstedtin kolmas romaani, ja niistä jokainen haastaa lukijaa ja aiheuttaa voimakkaita tunteita. Hänen edellinen teoksensa, Oneiron, voitti Finlandia-palkinnon vuonna 2015 ja herätti tunteita laidasta laitaan. Finlandia-palkinto on tietysti huikea kunnianosoitus itsessään, mutta kun samalla kriitikot kehuvat sitä "täydellisyyttä hipovaksi romaaniksi" tai "kiistatta yhdeksi parhaiten kirjoitetuista romaaneista Suomessa", on selvää että Laura Lindstedt on todella taitava kirjoittaja. Ristiriitaisuutta tuli esiin maallikkolukijoiden riveistä, kertoipa eräs silloinen asiakkaani kirjakaupassa Oneironin olevan "hirveintä paskaa mitä olen koskaan lukenut". Oneironia syyteltiin myös mm. kulttuurisesta omimisesta ja kirjailija Lindstedt itse herätti myös valtavasti huomiota yhteiskuntakriittisellä puheenvuorollaan Finlandia-seremoniassa.

Myös Ystäväni Natalia on suorapuheinen ja raflaava, ristiriitaisia tunteita herättävä, mutta ennen kaikkea siitä huokuu Lindstedtin taito kirjoittaa tinkimättömästi oman taiteellisen visionsa mukaisesti. Hän on kirjailijoiden jazz-taituri, joka on kiistatta teknisten ja teoreettisten taitojensa perusteella alansa huipputekijöitä, mutta joka ei taiteellisen tinkimättömyytensä vuoksi tule ehkä koskaan olemaan populaaria valtavirtaa. Eikä haluakaan olla! Lindstedt ei ole niitä kirjailijoita, joilta tulee uusi kirja joka vuosi samaan aikaan. Ystäväni Natalia ilmestyi neljä vuotta Oneironin jälkeen, ja sitäkin on pidettävä hänelle poikkeuksellisen nopeana prosessina. Tämäkin kirja on tarkkaan ja viimeistä piirtoa myöten viimeistelty teos, kokonaisuus.

Ystäväni Natalia Lindstedtille tyypilliseen tapaa hyvin feministinen kirja, mutta takertuu myös tarinoihin ja vallankäyttöön, sekä leikittelee päähenkilön roolilla. Kertooko kirja enemmän Nataliasta vai kertoja-terapeutista? Terapeutin näkökulmasta Natalia ongelmineen on jonkinlainen kruunu hänen urallaan, keino päästä osoittamaan oman teoriansa todeksi. Terapeutista saa kaiken lisäksi hyvin itseriittoisen ja omahyväisen kuvan. En ole henkilökohtaisesti, ainakaan toistaiseksi, käynyt terapiassa, mutta itselleni tuli tunne, että tämän terapeutin kanssa keskusteluni jäisivät varsin lyhyiksi.

Kirjaksi, jossa puhutaan niin paljon seksistä ja halusta, Ystäväni Natalia on varsin epäeroottinen, ainakin minun mielestäni. Minulle jäikin jotenkin samankaltainen tunne, kuin Pajtim Statovcin kirjojen kohdalla. Siinä missä Statovcin kirjojen kohdalla jään useimmiten miettimään miksi homomies kirjoittaa homoseksuaalisuudesta niin rujolla tavalla, Lindstedtin kohdalla ihmettelen miksi naisen halua ja seksuaalisuutta esiintuova kirjailija tekee sen jopa jossain määrin luotaan työntävällä tavalla. Vai onko ajatteluni vain niin patriarkaatin muokkaama, että Lindstedt nimenomaan herättelee huomaamaan eron ennalta opitun aiheuttamaan odotukseen?

Lyhyesti tiivistettynä Laura Lindstedt on selkeästi yksi maamme taitavimmista kirjoittajista, mutta jonka usko taiteen puhuttelevuuteen viihteellisyyden sijasta, pitää hänet enemmän kriitikoiden, kuin myyntilistojen ja kansan suosikkina.

************************************
Ystäväni Natalia luettu e-kirjana