Joel Haahtela - Hengittämisen taito

 

Joel Haahtela : Hengittämisen taito
Otava, 2020
176 sivua

Kun suomalais-kreikkalainen Konstantinos oli 10-vuotias, hänen vanhempansa erosivat ja hänen isänsä, Dimitris, lähti takaisin kotimaahansa Kreikkaan. Lähes 15 vuotta myöhemmin Konstantinos ottaa vapaata lääkärin opinnoistaan ja lähtee Kreikkaan etsimään isäänsä.

Hengittämisen taito on Joel Haahtelalta jo 12. romaani. Haahtelalla on tapana sanoa kirjoissaan paljon, vaikka kirjoittaakin todella lyhyitä pienoisromaaneja. Tälläkin kertaa 176 sivua sisältää paljon enemmän kuin pelkästään kirjoitetut rivit ja sivut päällepäin näyttävät.

Haahtelalla on loistelias kyky kuvailla tapahtumia, tunnelmaa tai ympäristöä runollisesti ja tulkinnanvaraisesti. Hän luo tekstillään kuvan ja tunnelman, ei yksityiskohtaisesti, vaan riittävällä tarkkuudella, että lukijan mielikuvitus hoitaa loput. Hengittämisen taidossa oli hetkiä jolloin tuntui, että kuvailua oli jopa liikaa tai liian tarkasti, mutta vain hetkittäin. Parhaimmillaan Hengittämisen taitokin on silloin, kun Haahtela kirjoittaa runollisen kaunista tekstiä, joka suorastaan pakottaa lukijan kuvittelemaan mielessään mitä kirjailija mahdollisesti sanoillaan maalaa. 

Päivät lämpenevät ja rinteillä valuu kevään tuhlaileva kauneus,
kukkien vaaleanpunerva päärme. 
Suuri paasto on jatkunut jo kolmekymmentäkolme päivää,
ja palveluksista on tullut mietiskelevämpiä,
surumielisempiä ja katumuksen täyteisiä.
Mutta kaiken takana loistaa hiljainen ilo,
salaperäinen muutos, joka on tapahtumaisillaan.

Haahtelan edellisessä teoksessa, Adelen kysymys, oltiin jo tekemisissä luostari- ja hengellisyys-tematiikan kanssa ja jollain tapaa Hengittämisen taito jatkaa samalla linjalla. Samanhenkisyyttä on myös molempien kirjojen, Päivi Puustisen suunnittelemissa kansissa.

Hengittämisen taito, niin kuin toistaiseksi ilmestyneet 11 muutakin Haahtelan kirjaa sisältävät runollisen kauniita virkkeitä ja ajatuksia, jotka sopisivat vaikka runoiksi tai aforismeiksi. Kirjassa päähenkilö Konstantinos kirjoittaa pieneen muistikirjaansa runoja, jotka osoittavat sen, että Haahtela voisi olla erinomainen runoilija, jos vaan niin haluaisi. Kirjassa oli monia kohtia, joita luin useaan kertaan uudestaan, yksi suosikkikohdistani oli seuraava:

Minä kerron, että äiti kävi joka päivä luonani sairaalassa
ja luki kirjoja, hän rakasti tarinoita. Kerran äiti sanoikin,
että meidän elämämme koostuu vain tarinoista. Me valitsemme
muistot omaan tarinaamme ja unohdamme loput.
Mutta nuo loput eivät katoa vaan pysyvät meidän sisällämme.
Meidän valitsemamme tarina on vain yksi mahdollinen tarina,
ja samaan aikaan meidän elämämme voisi olla aivan toisenlainen,
 jos vain osaisimme poimia toisenlaiset muistot.

Jollain tapaa tämä mielestäni kuvastaa myös päähenkilön isäsuhdetta. Hän muisteli paljon kauniita muistoja isästään, mutta aina nuoruudessa päällimmäisenä mieleen tuli kuitenkin se, että isä jätti hänet, eikä edes pitänyt yhteyttä jälkikäteen. Tarinan edetessä isän ja pojan välillä on kuitenkin paljon anteeksiantoa ja lämminhenkisyyttä. Myös Konstantinosin tarinan määrittelee lopulta se, mitä muistoja hän valitsee.

Olen kuullut ja lukenut muutamilta vannoutuneilta Haahtela-faneilta kriittisiä ja pettyneitä kommentteja tästä uusimmasta kirjasta. Omasta mielestäni taso ei kuitenkaan ole päässyt lainkaan tippumaan, vaan tälläkin kertaa olen ihastuksissani ja pidän kirjaa lähestulkoon viiden tähden teoksena!

********************************
Hengittämisen taito lainattu kirjastosta, mutta kyllä taitaa olla pakko hankkia myös itselle!