Maxence Fermine: Lumi
Otava, 2005
109 sivua
Yuko Akitalla on 17-vuotiaana edessään valinta. Ryhtyykö hän papiksi vai sotilaaksi? Näiden kahden ammattikunnan väliltä Yukon suvun miehet olivat aina valinneet. Yuko kuitenkin haluaa haiku-runoilijaksi.
Yuko Akitalla oli kaksi
intohimoa.
Haiku.
Ja lumi.
Maxence Ferminen Lumi on pienoisromaani, joka on melkein kuin runo. Olen todella onnellinen, että törmäsin vahingossa, tai jostain johdatuksesta tähän pieneen, mutta hienoon kirjaan. Paikallisessa kirjastossamme oli tammikuun kunniaksi laitettu eräälle esittelypöydälle kirjoja, joiden nimet ja aiheet liittyivät jollain tapaa lumeen tai jäähän. Jollain selittämättömällä tavalla juuri tämä pieni ja mitättömän näköinen, ja lähes 15 kirjastovuoden kuluttama kirja tarttui käteeni. En tiedä miksi. Se vain tuntui juuri silloin kutsuvan minua.
109 sivua, harvakseltaan kirjoitettuna, välissä haikuja. Kirja on siis helppo lukea vaikka yhdeltä istumalta. Luin sen ehkä tunnissa.
Mutta sitä on myös helppo jäädä selailemaan edestakaisin, kääntymään uudelleen jonkin haikun tai kauniin lauseen puoleen, sulkea silmät ja leijailla sanojen kauneudessa lumihiutaleen lailla. Kirjassa oli jotain hyvin joelhaahtelamaista lyhytsanaisuutta, mutta paljon puhuvuutta. Siinä oli jotain perin ranskalaista, mutta silti niin japanilaista. Häkellyttävä teos kaiken kaikkiaan.
Sellainen oli haiku.
Jotain kuulakasta. Spontaania. Tuttua.
Ja ylevän tai proosallisen kaunista.
Tavalliselle kuolevaiselle se ei tuonut mieleen paljoakaan.
Mutta runolliselle sielulle se oli silta jumalaiseen valoon.
Silta enkeleiden valkoiseen valoon.
Heti kun sain kirjan luettua, yritin etsiä lisää Ferminen teoksia. Ikävä kyllä en löytänyt tietoa, että hänen kirjojaan olisi suomennettu tätä enempää. Tietojeni mukaan häneltä kuitenkin on julkaistu peräti 21 teosta. Toivon, että joku suomalaiskustantaja antaisi hänen teoksilleen uuden mahdollisuuden. Tämä esikoisteos oli ainakin minulle niin vaikuttava, että todella mielelläni lukisin lisää.
Haikussa on kolme säettä, seitsemäntoista tavua. Kirjan innoittamana kirjoitin myös oman haikuni:
Kaiken kantavat
ja kaiken kattavat.
Lumi ja rakkaus.
Täytyy myös antaa samalla kehuja suomentajalle (Annikki Suni). Kirjassa on runsaasti haikuja. Kolmen säkeen ja seitsemäntoista tavun asettama tiukka rajoite on varmasti suuri haaste käännökselle. En tiedä kuinka paljon käännöksien kanssa on näissä kohden tuskailtu, mutta lopputulos on ainakin hyvä!
**************************
Lumi bongattu kirjaston lumi ja jää-aiheiselta pöydältä
Onnittelut runosta!
VastaaPoistaPerinteinen suomenkielisten ja muuallakin Japanin ulkopuolella haikujen kaava on 5-7-5, eli ensimmäisellä rivillä 5 tavua, toisella 7 ja kolmannella 5.
Haiku kuvaa tunnelmallisen hetken, usein luontoon liittyvän. Ne ovat usein aforistisia, yhden ajatuksen kuvia. Niin kuin sinunkin haikusi.
Kiitos, kiitos :)
PoistaTäytyy myöntää, että niin paljon en itse haikuista tiedä, että 5-7-5 -kaava olisi ollut tuttu. Näin olen valitettavasti siitä säännöstä lipsuin. Aina oppii uutta.