Anniina Tarasova: Venäläiset tilikirjani - jännäri vai chick-lit?

Anniina Tarasova: Venäläiset tilikirjani
Gummerus, 2018
469 sivua

Reija Wren saa työkomennuksen Pietariin sisäisenä tarkastajana, kohteenaan suomalaisen firman venäläiset toimipisteet. Taakseen koti-Suomeen Reija jättää häävalmisteluitaan tekevän puolisonsa, Veli-Pekan. Ammattimaiset ambitiot ajavat Reijaa voimakkaasti eteenpäin, päästäkseen pois isänsä varjosta, joka sattuu olemaan samaisen firman hallituksen puheenjohtaja.

Reijan matka saa jo alkuvaiheissaan epäilyttävän startin ja ennen pitkää Reijan toimet Venäjällä saavat jopa vaarallisia piirteitä.

Anniina Tarasovan esikoisteosta on hankalaa lokeroida sen tarkemmin, kuin fiktiiviseksi kaunokirjallisuudeksi. Tarinassa on mukana salamyhkäisyyden ja jännitteiden verkko, mutta varsinainen trilleri se ei ole. Silti uskon löytäväni kirjan useimmiten jännityskirjallisuuden hyllystä, niin kirjastossa kuin kirjakaupoissakin. Toisaalta kirjassa on vahvasti läsnä myös naisille suunnatun viihdekirjallisuuden elementit ja kustantajakin mainostaa Reijan olevan ”bisnesmaailman Bridget Jones”.

Tarasovasta huokuu kahden maan ja kulttuurin tuntemus. Venäjää, sen kulttuuria, tapoja ja bisneselämää kuvaillaan niin suomalaisesta kuin venäläisestäkin näkökulmasta. Samoin käy myös suomalaiselle bisneselämälle. Näistä syntyy varsin hyvää tarinaa pelkän perusjuonen ympärille.

Minun mielestäni juoni osoittautuu lopulta turhan arvattavaksi, eikä tarina pysy koko aikaa täysin kasassa. Voi olla, että jonkinlainen tiivistäminen olisi ollut tarpeen, vaikkei kirja pitkästyttänytkään missään vaiheessa. Voi myös olla, että jos juoni olisi onnistunut olemaan yllättävämpi, olisi lopputuloskin ollut vielä positiivisemman tuntuinen, eikä tiivistämistä olisi jäänyt kaipaamaan. Mene ja tiedä. Ainekset olivat hyvät ja tuore kirjailija selvästi monessa suhteessa osaava, mutta kun itse luin tätä jännäri-olettamuksella, niin lopputulos jäi hitusen verran valjuksi.

Myönnetään myös tietysti se, että kirja on niin selvästi naislukijalle tarkoitettu, että yksinkertaisesti taisin vain osua kohderyhmän ulkopuolelle. Siitä kertoo ehkä sekin, että (VAROITUS, pienen pieni juonipaljastus lipsahtaa nyt…) jouduin miettimään laulun sanoin, ”kuinka meidän kunnon miesten käy?” Tässäkin kirjassa kiltti ja kunnollinen Veli-Pekka sysätään melko lailla koko ajan sivuun. Tarvitseeko vahva naishahmo liian kiltin miehen ”uhrikseen”? Reija ei edusta sellaista vahvaa naista, jonka haluaisin ainakaan omalle tyttärelleni roolimalliksi.

Päällimmäisenä ajatuksena mieleeni jäi, että hyvin todennäköisesti ja mielelläni luen lisääkin Anniina Tarasovan kirjoittamia kirjoja tulevaisuudessa, mutta en niinkään jatko-osaa Venäläisille tilikirjoille. Reija Wren-sarja olisi liian chic-lit ja liian vähän jännäri minun makuuni.

ps. ison plusmerkin annan Sanna-Reeta Meilahden suunnittelemalle kannelle. Se oli todella virkistävän massasta erottuva.

***************************

Venäläiset tilikirjani luettu kustantajalta saatuna ennakkokappaleena