Alan Bradley: Kolmasti naukui kirjava kissa (alkup. Thrice the
brinded cat hath mew´d)
Bazar, 2018
367 sivua
Alan Bradleyn kirjoittama Flavia de Luce – sarja on ehtinyt
jo kahdeksanteen osaansa, eikä sarja ainakaan omalta osaltani osoita mitään
hiipumisen tai lässähtämisen merkkejä. Kolmasti naukui kirjava kissa on aivan
yhtä viihdyttävä ja loistelias kuin seitsemän edeltäjäänsäkin.
12-vuotias Flavia de Luce on nokkela esiteini, harrastelija
salapoliisi ja kemian nero. Liian hyvää ollakseen totta? Kyllä. Flavian suurin
murhe on sama kuin monella muulla samanikäisellä – sisarukset! Välit vanhempiin
siskoihin ovat tulenkatkuiset, ja de Lucen kartanoon muuttanut serkkutyttökin
vain pahentaa yleistä ilmapiiriä. Tai ainakin Flavian mielentilaa.
Flavia on joutunut palaamaan takaisin kotiin tyttöjen
sisäoppilaitoksesta Kanadasta, eikä vastaanotto kotona ole lämpöinen. Isä on
joutunut sairaalaan, eikä sisaruksetkaan vaivaannu toivottamaan Flaviaa
tervetulleeksi takaisin kotiin. Saadakseen mielensä pois sairaasta isästään,
Flavia tekee palveluksen paikallisen pastorin vaimolle. Tehtävää suorittaessaan
Flavia löytää kuolleen miehen, ja hups! Utelias mieli lähtee liikkeelle ja
harrastelija salapoliisi on jälleen täydessä vauhdissa.
No niin. Sanon sen suoraan: Flavia de Luce-sarja on
muodostunut minun suosikkikirjasarjakseni heti avausosasta lähtien, eikä tilanne muutu nytkään. Flavia
on roolihahmona huikea, kirjat ovat upeasti kirjoitettuja (luin ensimmäisen
osan suomeksi, loput olen lukenut englanniksi). Niissä yhdistyy hieno kielen
käyttö, huumori ja jännitystarina. Vaikka kyse on dekkareista, ei kuvailu ole
raakaa, niinpä uskallan suositella kirjaa lähestulkoon kaikille.
Käännöksen toimivuudesta en osaa tarkkaa arviota antaa,
mutta selailun perusteella ja tarkoitushakuisesti joitakin haastavia kohtia
tarkastamalla, totean että suomennos näyttää olevan perin laadukkaasti tehty.
Tämän sarjan kirjat sisältävät jonkin verran kohtia, joita on lähes mahdotonta
kääntää suomenkielelle sujuvasti. Esimerkiksi sanalle crumpet ei ole varsinaista suomenkielistä vastiketta. Olen joskun
nähnyt puhuttavan krumpetista, josta
harva suomalainen tietäsi mistä on kyse, tai kuten tässä kirjassa, teeleivästä. Eräs nettisanakirja ”kääntää”
tai enemmänkin selittää sanan seuraavasti:
"Suolainen, muodoltaan pyöreä, litteä hiivalla kohotettu kuohkea leivonnainen, joka tarjoillaan paahdettuna voin kera."
Ei siis ihme, että kääntäjä on aika vaikean paikan edessä, kun
Flavian päässä ajatukset kulkevat näin:
”She came striding awkwardly
across the room and stuck out her hand. Besides stabbing her to death with a
crumpet fork, I had no choice but to give it a quick, limp shake.”
”Hän harppoi kömpelösti huoneen
poikki ja ojensi kätensä. En voinut kuin kätellä nopeasti ja veltosti, ellen
sitten olisi iskenyt häntä kuoliaaksi teeleipien nosteluun tarkoitetulla
haarukalla.”
En keksi parempaakaan suomennosta, silti käännös ei pääse
tässä kohtaa tekemään kunniaa alkuperäiselle tekstille. Vika ei ole
suomentajan, vaan kieltemme välisten erojen.
Minä pidän suuresti Bradleyn, tai Flavian, tavasta käyttää
sanoja, varsinkin kun ollaan pikkuvanhan neidin päänsisällä. Pidän tämän tyyppisestä huumorisanailusta ja vanhahtavista puheenparsista, lähestulkoon runollisesta ilmaisusta.
Seuraava esimerkkilainaus kertoo paljon Flavian ajattelutavasta ja kaikesta
mitä arvostan tässä kirjasarjassa ja osoitus miten oiva kieli englanti on hyvin
kirjoitettuna (on toki suomen kielikin):
”The first step in gaining the
upper hand is always to seize the moral high ground, and to be able to do this
with no more than a single word is nothing short of genius. I also let my jaw
fall open in astonishment – which was gilding the lily, perhaps, but if a dab
of gold paint here and there – as in the Sistine Chapel, for instance – hadn´t
ruined Michelangelo´s reputation, why should it ruin mine?”
”Ensimmäinen vaihe niskan päälle
pääsemisessä on moraalisen yliotteen saavuttaminen, ja on yksinkertaisesti
nerokasta, jos sen pystyy tekemään yhdellä ainoalla sanalla. Annoin leukani
loksahtaa ällistyksestä. Se oli ehkä tarpeetonta koristelua, mutta toisaalta
eihän sipaisu kultamaalia siellä täällä pilannut Michelangelonkaan mainetta,
esimerkiksi Sikstuksen kappelissa, joten tuskin minunkaan.”
Alan Bradley on minun valittu lääkkeeni mahdollisen lukujumin, tai innostuksen puutteen varalle – ja se toimi jälleen! Ilahduin valtavasti, kun sain tietää, että sarjan yhdeksäs osa on juuri ilmestynyt englanniksi ja että suomennoskin olisi ilmestymässä vielä tänä vuonna! Eli otan suunnaksi kirjakaupan ja pistän välittömästi uusimman tilaukseen!
******************
Thrice the brinded cat
hath mew´d ostettu kirjakaupasta, säästelty kirjahyllyssä pahan päivän
varalle ja nyt nautiskeltu hartaasti ja kaikella mahdollisella kiireettömyydellä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti